maanantai 22. syyskuuta 2014

Traconin jälkipyykki


Kirjoittelen taas blogiani aika myöhään, motivaation puutteen takia. Mutta halusin jotenkin saada itelleni ylös Traconin tapahtumat, jotta voisin jälkeen päin jostain helposti katsoa mitä olen Traconissa tehnyt.

Traconi alkoi minulla pienessä tressin ja jännityksessä. Olimme Riinan kanssa katsoneet esityksen valmiiksi ennen perjantaita. Olin saanut kisapukuni valmiiksi, mutta Riinan puku oli vielä kesken ja hän oli jo valmis heittämään hanskat tiskiin Traconin suhteen. Itse en ollut valmis siihen, Ja autoin koko perjantain puvun kanssa ja pe-la yön valvoin itsestään käsin ommellen pukua kasaan. Saatuani hänen pukunsa valmiiksi muutamia yksityskohtia vaille. About 03:00 menin nukkumaan. Olin kyllä iloinen että tuomaroinnin yms. oli vasta puolenpäivän jälkeen, että kerkesi valmistautumaan hyvin. 
Aamulla vielä laitettiin puvut lopullisesti kasaan ja laitoin jo oman cossin jo majoituksessa päälle. En muista millon viimeksi olen ollut niin ylpeä cossista. Kiireen vilkkaan lähdimme kävelemään siitä backstagelle, jossa pääsin näkemään osan muita kisaajia samalla kun autoin Riinaa puvun laitossa. 
Tänä vuonna tykkäsin hirveästi jo backstagelle olosta, kun oli niin rennon mukavaa rupatella kisaajien ja muidenkin backstagelle olioiden kanssa.

Kuva ennen meidän harjoittelu vuoroa.


Harjoitukset meni aika huonosti, mutta yleensä silloin esitys menee hyvin ^^.  Tuomarointi oli tosi mukava ja tuomarit olivat tosi rentoja. Säikähdin kyllä vähäsen kun Rora kävi korsettiosuuttakin nykimässä samalla, kun kerroin jtn. tuomareille. Tuomaroinnin jälkeen sitten istuttin backstagelle ja ladattiin akut, juteltiin kisaajien kanssa yms. 
Kisaa saatiin katottua ennen omaa osuutta backstagelle olevasta TV.stä ja oman osuuden tullessa aika meni hujauksessa ohitse, minkä jälkeen päästiin istumaan ja katsomaan loput esitykset. Tänä vuona kaikkien esitykset oli viihdyttäviä ja kivoja. En ollut yhtään yllättynyt voittaja kolmikosta esityksen pohjalta ja pukujen siisteyden takia.




Olin myös iloinen palautetta saadessani ja näin kaikki pointit jotka sanoivat parannettavaakin yksimielisinä ja ei jäänyt kertaakaan pahaa makua suuhun. Riinan kanssa backstagelle lähtiessämmekin  totesimme, että kisatessamme palautteen saanti on ollut paras kohokohta, josta olemme joka vuos ottanut kaiken neuvon korvan taakse ja hyödyntäneet seuraavissa cosseissa sitten uudestaan parantamalla. Ensi vuonna sitten taas paremmin. :)

Se pieni kivi joka pyörähti harteilta tajuttuani kisan olevan ohi <3 kisan jälkeen pyydettiin Tapsa kuvaamaan ja käytiin hetki rupattelemasssa kavereiden kanssa. Oli tosi kiva vaan ottaa rennosti ja oli kiva saada ihmisten mielipiteitä meidän esityksestä.





Lähdimme sitten aikaisin takaisin majoitukselle, jossa cossin pois ja päivän ensimmäinen ateria syömään. En muista millonhesen ruoka olis maistunut niin hyvälle.


Sunnuntai lähti sitten kohtuu aikaisin käyntiin, koska olin fiksulapsi ja halusin Gamoraa välttämättömin cossata. Ihomaalaamisessa kesti se 1-2 tuntia ja sitten puku kiireen vilkkaa päällä ennen ku huone täytyy luovuttaa. Sain pienen sydänkohtauksen, kun en löytänyt huoneen avaintani mistään. Kunnes käänsin laukkuni tyhjäksi ja se kilisteli sängylle.

Coni paikalla sitten hengailin. Näin kavereita, otettiin kuvia, tapasin uusia ihmisiä yms. Oli aika hauskaa kun ihmiset hakusi siinä cossissa halata minua. ☺️ päivä meni tosi nopeasti, harmitti kyllä etten kerennyt NCC kisoja katsomaan, mutta onneksi sain katottua ne YouTubesta. 




Tiesin ettei sunnuntai cossi kannata olla öljyliukosilla maaleilla ja kun olin unohtanut pesuaineet kotiin jtn ennen päättymistä olin pitkän tovin hankaamassa edes naamaa puhtaaksi ja loput kropasta peitin vaatteilla. Ei sitten pelkoa että sotken  auton vihreäksi ja pysähtymispaikalla näyttäisin alienilta. 

Kotiin päästyäni päivän kruunasi tunnin peseytyminen, kun yritin kaiken vihreän hävittää ihosta. Seuraavan päivän EKG harjoituksissa kun olin potilaana kyllä luokkalaiset sai naurut kun ihosta vieläkin irtos väriä.


Conin yhteen vero. Erittäin mukavaa loppui liian nopiaa :3 Ensi vuotta odotellessa.

viimeiseksi viel video esityksestä : 

4 kommenttia:

  1. Oi että, tuo teidän esitys oli hieno (harmittaa hieman, etten paikan päällä tullut sitä katsoneeksi, mutta kuitenkin) ja nuo teidän puvut! ;;___;; Katsoin niitä paikan päällä silleen "Herranjestas *o*" ja olisin tullut pyytämään kuvankin, mutta olin siinä kohtaa itse melkoisessa kiireessä enkä myöhemmin sitten enää nähnyt teitä :<

    Mutta eipä voi muuta sanoa kuin wow! ^.^ Hienoa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mukavaa että tykksit puvuista ja esityksestä. Katsotaan mitä ens vuosi tuo tullessaan esitysten puolesta sitten taas ;)

      Poista
  2. Näin teidät lauantaina vähän kauempaa kerran ja olin sillee "jestas sentään mikä cossi o_o". Aivan upeat puvut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kerettiin aika montaa tuntia upottaa pukujen tekemisessä ja jos niistä tyketään on suurin ilo tälle cossaajalle :D

      Poista