keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Cosplay projecti: Anna - Frozen 2

Desucon Frostbite alkaa olla jo ovella ja cossit täytyisi olla kohta jo valmiina. Tietysti työharjottelu on hidastanut aikataulua, koska jostain syystä työt on 13-21 melkein joka pv ollu viime 3 viikon aikana. Olin myös oksennustaudissa alkuviikosta joten. viitan ja korsetin kirjaillu nosti kylmän hien pintaan. Onneksi sain ne tehtyä. Toivottavasti vaan aika riittää kaikkeen vielä mitä haluan tehdä ennen perjantaita.



Hame:

Hiukan nolottaa myöntää, mutta tämä lienee minun ensimmäinen ns. Hame jonka olen tehnyt pikku kätösin. En uskaltanut kangastakaan leikata omin voimin, kun kaavat kun oli uusi juttu minulle.

Sanoo ihminen joka saa pussihousut ja frakit tehtyä miettimättä kaksikertaa mitä tekee.

Onneksi ystäväni Rinnie pelasti minut noloudeltani ja auttoi kaavan tekemisessä, jonka jälkeen kesti vain pieni hetki ja hame oli valmis. Tietysti ilman yksityiskohtia ja muotolaskoksia.

Oli myös hyvä, että työmatkalla oli nappikauppa josta sain ostettua kirjonta langat. Koska jouduin juoksemaan usempana päivänä ostamassa lankoja. Ja laadukkaan aivopierun ansiota käänsin jämä sametin toisin päin jolla sain hameen reuna sai pienen säväyksen.
Pari yötä kirjailin hameen kuvioita töiden jälkeen katsoen leffoja A:sta ö:n. Ei täydellinen, mutta ois voinut näyttää huonommaltakin.




Viitta:

Harmitta kun kangas on vähän liian tumma, mutta ei voi mitään. Huomaa kyllä että kangas on villaa, koska vähänenkin käsittely alkaa lämmittämään kätöset. Olin jostain oudosta syystä ollut kaukaa viisas ja ostanut tumman violettia villakangasta joskus viime talvella. Jota pystyin sitten yksityiskohtiin käyttää.

Kaavat tehtiin Rinnien kanssa samaan aikaan kun katsoimme Monsterit oy:n. Koska leffa pyöri taustalla, sain kankaatkin leikattua ja kotona ompelin kasaan.

Tupsuka olin tehnyt kolmesta pienestä villarullasta. Löysin kaupasta valmiitakin, mutta Se ois ollut aika laiskaa omasta mielestäni.



Jos jaksan/kerkeän, niin kirjaan pienet kuviot viitan tummiin täpliin. Se on kyllä niin tylsää, mutta yritetään.

Korsetti:

sain sen 11.2 valmiiksi. Huomasin että kesäpuvussa kuviointi on vähän erillainen, aika noloo. Joten alan uuden korsetin tekemään frostin jälkeen

pääsin kyllä aika helpolla vuoren tekemisellä, koska löysin vanhan korsetin korsettiluiden kanssa, otin vaan saksilla muodon oikeanlaiseksi ja ompelin kiinni, sitten puuttuvat hihat ja vinokanttinayhat kiinni. Laitoin korsettiin vetoketjun ja siitä tuli todella tukeva.
On sen verran kiva että kehtaa näuttääkkin sitä muille. Eka kertaa kunnon kirjailu jtn ei iha täydellistä. Mutta yrittänyttä ei laiteta.



Kengät:

Tarkoitus oli alun pitäen avokkaat päällystää, mutta löysinkin juuri sopivat kengät vanhempien ullakolta kengät jotka sain tuunata. Toki haastavaksi teki Se, että kengät oli paksua nahkaa.
Maalasin haluamani kuvion paperille ja lättäsin sen kenkään/kenkiin. Sitten kirjoin maalin päälle ja mustalla maalilla hävitin maalin pois näkyvistä. Kahtena yönä tein sen, koska kirjominen oli todella kipeää sormille.



Paita:

Ei miteenkään erikoinen, saatan vielä vähän parannellaan jos aikaa riittää. Ja olin hihat liian pitkiksi tehnyt, eli ne pitää ainakin lyhentää.

Lapaset:



kävin ystäväni Rean/Weetun kanssa ostamassa langat ja hän sitten neuloi ne, koska omat taidot ja aika ei riittänyt. Koska hattu jonka tein hammaskeijuun oli jo niin... Noh ei mikään mestariteos.

Hattu:

tekoon kesti 30 min, jämä kangasta ja karvaa. en löytäny sopivan pitusta ni pitempää karvaa saksin lyhyemmäksi.



Perukki ja maskeeraus:

Perukki oli hiukan liian oranssi, jtn talkilla kiilto ka vaalennus. Pakko varmaan coniin ottaa mukaan kaiken varalta talkki.
Maskeeraus oli sen verran helppo ettei, muuta erikoista kun pisamien ja pien poski puna oli olellista. :D

Kuvan laatu ja valo oli kamala. mut periaate näkyy.



Siinä alkaa ollakkin Annan puku. Galadrielin mekonki tein Frostiin, ja katsoo saanko Taurielin perjantaille. Ei vaan perukki ole tullut postista vieläkään :'<

Galadriel :3 

Taurielista kuvia en julkase  blogiin ennen ku saan se suatana peruukin. Toki jos haluaa nähä ni WIP kuvia näkee minun cosplay facebook sivultani ---> https://www.facebook.com/cosplaysaaraz

5 kommenttia:

  1. Eipä mitiä, kiva vaan kun pystyin jelpata! :) Koitetaan räpsiä kuvia siusta vkl aikana tai viimestee sitten Kuopiossa joku vkl~

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Koitan kyllä kehittää kirjotustyyliäni ja kirjoitusvirheitä vähentää helpommin ymmärrettäväksi, mutta lukihäiriökään ei hirveesti auta asiaa XD

    VastaaPoista
  4. Voi apua, tuo Anna on niin upea : O Harmittaa niin kauheasti, etten pääse itse Frostiin kuvailemaan mokomaa ~ Galadriel näyttää samoin kauniilta, hienoa työtä kuten aina ; >

    VastaaPoista
  5. perjecbuegi1978 Cynthia Bailey download
    glyssimencho

    VastaaPoista