tiistai 7. tammikuuta 2014

Yhteenveto vuodesta 2013!

Pitkän hiljaisuuden jälkeen ajattelin laittaa pienen pläjäyksen viimevuodesta lyhyesti.

Muistan vielä hämärästi kun talvella kaverin houkuttelemana tähän akaa vuodesta kiinnittelin sulkia bodysuittiin ja  samettihirviötä väsäsin soluasunnossa kämppiksen koira söpösti turvan edessä.

Alku vuosi oli mukavaa aikaa cossien suhteen. Toki siinä helpitti myös, että oli paljon enemmän vapaa aikaa ku AMK:ssa oli paljon vähemmän lähitunteja kun lähihoitaja opinnoissani jotka suoritan 2 vuodessa. Ja jotenkin se pieni tunne erilaisen puvun tekemisessä sai jännästi aivonystyrät liikkeelle toteuttamaan pukua jota ei suomessa ole näkynyt.

Ja se ihana tunne kun cossissa muutkin kaduntallaajat kävi morjestemassa. Ja niin monet aina kyselee että tohon pukuun on varmasti aika mennyt. pffft XD

Ja meidän ihastuttava Ciel cossi jonka aloin tekemään jo 4 hengen solukämpässäni, missä oli mitä rasittavammat kämppikseni. Mutta sain ihanan työrauhan ku oven laitoin kiinni ja leffoja pyörimään tausta.  Olen viimeisen vuoden aikana todennut myös että olen ihastunut paljon cosseihin missä on paljon näpertämistä, ompelu on hauskaa mutta käsillä väsääminen vielä hauskempaa. mitä enemmän elementtejä sitä parempi.


 ...Ja sii olikin Desucon frostin puvut. Se määrä RotG cosseja, Jack Frosteja kaikkia.... tänä vuona yukissa ja frostisa sitte varmaan Frozen cosseja.

Seuraava coni lienee muistaakseni oli moricon johon minut kutsuttiin. Ihana pieni tapahtuma oli puhetta että se olisi olut  2013 vuona uudestaan mutta eipäs ole kuullut mitään. aika haamutapahtuma sekin oli... .



Sitten ... muistaakseni minulla oli ns tauka cossien kanssa.. eli tein siis usopp cossian ainakun jakosin kerkesin. sekin oli vaa projekti joka houkutti ja halusin testata jtn uutta. Usopp hahmo jonka en meinannu uskovan että toimisi minulla. Kalkki naama likka cossii Usoppia joka näyttää enemänki arabilta neekerihuulilla ja pinoccio nenällä.
  Ja Episen iso puku jossa ei millää muotoo oo mitää järkee muuta ku egoilla.

 Sen tekeminen oli hauskaa ja samalla kuin tein sitä niin kerkesin muuttaa yksiöön jossa vieläkin asustelen. Ihana pieni asunto lähellä Kuopion keskustaa *3*

Pakko sanoa että ECC- karsinnat oli kohokohta pitkään aikaa. kun oli pitänyt näyttelemisestä taukoa jokusen vuoden ni se tunne ku pääsee lavalle uudesaan on uskomattoman hieno tunne. En varmaan kyllä tänä vuona yksilökisaan saa pukua tehtyä. voin toki katsoa jos desuun saisin mutta we'll see. Sellanen cossi tulossa sinne ettei hirvee esitysmatkua siit saa.. koska tuhkimo ja mun speciaali on huumori.

... MItäs muita cosseja teinkään desuun.. ainiin.. Ivankov!!! XD sain olla aika paljon kaverin kanssa puolipukeissa kun kaavotettiin ja leikeltiin pukua mun päällä, sain ommella afroja yhteen ja humalassa kekasin miten teen kruunun ivankoville.. power of sider.

sain monta pornokauppaa katsoa läp etsiessäni oikeenlaisia sukkia cossiinkin.. voi luoja noloin cossi pitkään aikaan.. XD mutta silti nii eeppistä ku ihmiset vaa conissa joko et wow tosi hienoo, tai toi on liikaa tai sit jää vaa suu auki sillai wow XD ... sain paljon ristiriitasta palautetta.


JA sitten randomi hahmo kariya matou. hahmo jota kukaan ei tuntenu conissa kun kysyin tutuilta XD hahmo joka on mies ja lähemmäs 180 cm pitkä.. jeps minä nipin napin 150 cm pituinen pullanaama cossas häntä.. mutta hahmo on vaa nii hieno tarinansa kanssa. Helppo cossi tehdä ja kankaat löyty kaikki kotoa ja housut pikkuveljen vanhat.. easy piesy... :3



Sitten siirrymmekin... Kawacon.

Pieni coni joensuussa. Majotuin Rinnien kanssa serkkuniasuntoon kun hän itse oli seikkailemassa pääkaupunkialueella kesän poikaystävänsä luona. Tein sinne Usopp cossin alabasta versiona. Meillä oli joka koko alabasta ryhmä sielä. harmi vaan ettei otettu yhtään kunnon kuvia ;I



Sitten siirrymmekin animeconiin. Hullunmylly ja totesin että tykkään enemmänkin  conittaa kun olla osa työntekijöitä conissa. Halusin kokeilla jtn uusia tapoja conissa mutta eipäs ne toiminut jtn puff katastrooffi. Mutta cossi oli hauska tehdä ohella.. Onion knight piti olla paricossi Riinan kanssa mutta riina ei saanu cossia tehtyä.. vähä sama tilanne tuli kun vanille/fang pari cossin kanssa :3



Siirrymmekin sitten jo ajassa eteenpäin Traconiin.

Harjoittelimme Riinan kanssa turvallinen esitys WCS kisaa varten.elementtejä oli vähän ja lavakokemusta piti laskea samalla tasolle kun riinalla. eli aika alkuviivalle. mutta meillä oli hauskaa ( ja ensi kisaan on pakko olla puvut jossa pystyisi oikeasti liikkumaankin.) Ja kiitos huumoria esitykseen. :I ( itse asiassa pohjarunko esityksele on jo tehty ja matkuja ostettu cossejamme varten XD)

Lucy oli hankala cossi tehdä, vaikka puku näytti helpolta niin noup. niin paljon outoja muotoja takissa mitkä vaikeutti sitä ja ilman vuorta takkiliivi näytti tosi oudolta.

mutta lopputulos oli omasta mielestä hyvä.



ja sitten annie SnK:sta.. vähä random cossi jonka tein ... 2 päivässä ? muistaakseni aika helppocossi.. teen joskus paremmin Snk uniformun.. materiaalit on kyll kiakkiin vaiheisiin... muttaa... ompelukone pitisi viedä korjattavaksi.. sniff :<




Olin jo traconin älkeen valmis heittämään pyyhkeen kehään, mutta olikin muutama pikama ylläri johon sitten päätin lähteä mm. jyväskylässä oli pienimukava coni Shirocon jossa tutustuin myös uusiin ihmisiin ja vanhoin tuttuihin paremmin.

 Korjuutin myös vanhan Ciel cossiani jonkun verran. Ensimmäinen kunnollinen cossini joka sai minut innostuman cossien tekemiseen kehittymällä enemmän ja enemmän.



... JA tämä taas oli kohta jossa sanoin et en voi enää coniin mennä ku rahaa ei ole mutta....... tiedättekö miten houkuttelevalta cosplaytanssiaiset kuulosti kun minut kutsuttiin tapahtumaan. oli iaka sietämätöntä tiliä katsoa samalla kun miettii meneekö vai ei mene ja millä cossilla menisi...
Lopputuloksen voitte jo arvatakkin.
Kuopiosta helsinkiin junalla Temen ja Janican luokse ja illala pelasin vaa ACIII:sta ja puhuttin kaikkee randomia.  aamulla hidas herätys, raxissa syömässä ja suunta keskustaan. Enenää muista missä se oli mutta hauska oli ku saman alueen ympärillä oli monta paikkaa miss luki Torkkeki xD sukunimeäni näkyykin jossain muualla kun passisa ja tyhmissä korteissa ja postilaatikossa XD
  Ja ruokatarjoilu oli todella hyvä. Oisin vaa mussuttanu kokoajan ruokaa kurkusta alas jos cossissa ei olisi ollut epämukava olo XD


jaa tämän jälkeen minun conikausi loppui vuodelta 2013 .olen vielä elossa ja vuoden 2013 kruunasi matka barceloonan mahtavien ihmisten kanssa. Cosplay on tuonut paljon ihmisä tutuiksi ja ystäviksi ja olen harrastuksestani kiitollinen. en vaihtais tätä mihinkään. :3







seuraavan blogauksen saan aikanopeesti kirjotettuakkin jtn ketkä vielä lukee mun blogeja nin odottakaa vaan lisää on luvassa pitkästä aikaa ;)

2 kommenttia:

  1. Tooth ei oo Disney-hahmo.. Rise of the Guardian on Dreamworksin leffa :)

    VastaaPoista