tiistai 6. marraskuuta 2012

Ruusu hattu Ciel ( part 2 )

Koeviikona on aina aikaa.. köh köhh. Halusin saada vähän hengähdys taukoa koulun ankeasta arjesta ja päätin vähän hommata materiaaleja lisää cossiin. Koska cossin työstäminen on aina hauska  ja rentouttavaa... yleensä.

Vaikka alunpern se olikin tehty pohjaksi mustan , mutta totesin että se saattaisi näyttää vähän iian "köyhältä jos musta kuultaisi kullan alta niin vaihoin värin harmaaksi.
Vaikka se onkin maalattu ja maalaus vähän meni siten sun täten, mutta kyll se silti ihan kivan näkönen tuli. Turha kai alkaa enempää esitellä miten se on tehty kun maalata ny kaikki osaa.
Rusetti on kaikella yksinkertaisuudellaan vaan liimattu kasan ja kiinnitetty tohon .. medalionkiin or what ever it is.
HATTU:

aloitin tänään myös hatun tekemisen. Ostin ensityökseen tiimarista hatun pohjan.

Seksikäs valkoinen hattu kaikkineen harsotsydemineeen ja sillai. Yks sana. KAMALA. Sit se vaa piti kaikki hirvitykset repiä siitä että jäljee jäi vain se perus muoto jonka sitten armotta maalattiin mustaksi

Ja sen aikaa kun odotin maalin kuivumista aloin väsäämään pääkalloa. Oli eka tarkotus tehä massasta. mutta siin on kuitenki se oma juttu se uuni touhu joten en jaksanu. Ja kun minulla oli jäänyt natsume cossin jäkeen rulla kipsi nauhaa ajattelin kokeilla tehdä siitä.

Tämä oli aloitus. Katoin hetken tyhjää ja mietin miten sitä kipsiä oikeest ailaa vetämään. suoraan paperille möykkykö? Näitä hitaita ajatuksia ja sitten oli sallai tapleflip hetki  sitten hataat aivoni raksutti ja käänsi katseen pöydälle jossa oli neulatyyny.. se pääty uhrattavaksi.
Kaunis yksinäinen vaahtomuovi palainen ;__;


Hampaat meinasi herralta kerran tippua maalaamisen aikana. Ideana kuitenkin oli sitä väkerrettäessä että kunhan ny vähä näyttää pääkallolta --> en kattonut ollenkaan mallia tehdessä. enkä ole kyllä vieläkään katonu pääkalloista kuvia.

Sitten punaisen kankaan revin sopivia palasia hattun että sai ton rusett palan. Siiten kaikki ruusut ja tilpehöörit kiinni liimalla ja tököttimeillä.

Wola se on tehty. toi sulka juttu on toinen korva Mavis cossista - en löytänyt sulkia enää tiimarista niin toi sai nyt kelpata.

Sitten kerkesin nyt samana ilata viel lisäksi tehdä se housujen kettinki tsydeemin. sain kyllä ainakin puolet pikaliimasta sormmiini ja revin hampailla sittenkuivunen liiman pois kun kolisi sormen päät ja en tuntenyt yhtään näppäimistöä D: dramaattinen asia

Eli ihan hyvässä vauhdissa mennään. kun ottaa huomioon että coni on vasta helmikuussa. tätä vauhtia pääsen kesän pukuihinkin jo käsiksi enen frostia XD ...

3 kommenttia:

  1. Tosta hatusta tuli tosi hieno! Mieletöntä tuunausta! :D
    Myös toi housujen ketju on cool.
    Ja näyttää olleen hyvä idea pistää toi rusetin medaljonki harmaaksi. Siitä tuli tosi hillitty ja se tuntuu tuossa tapauksessa sopivan tosi hyvin siihen :)

    VastaaPoista
  2. Joo, *köh*...Ihan hirveä! No ei! xD Ku ois vaan itelläkin aika tehdä jotain ;__;

    VastaaPoista